Venetsia ei tunnu todelliselta, vaan pikemminkin koristeellisilta elokuvalavasteilta, jotka riippuvat vetten yllä.
Lähde matkalle
Tervetuloa Venetsiaan, tuohon veden päälle rakennettuun italialaiskaupunkiin. Kulje kanavissa ja kaduilla, astu veneeseen, ylitä siltoja ja suunnittele oma seikkailusi yhdessä maailman ainutlaatuisimmista kaupungeista.
Palaa ajassa taaksepäin
Tutustu Venetsian historian käännekohtiin ja näe, miten kaupunki on muuttunut vuosisatojen aikana.
Katso, miltä se näyttää tällä hetkellä:Google Maps
Dogen palatsi, 1340
Venetsian dogen virka-asuntona toimineen rakennuksen rakennustyöt alkoivat vuonna 1340. Rakennusta laajennettiin vuonna 1424, jotta sen julkisivut aukeaisivat kohti Pyhän Markuksen torin pienempää aukiota. Palatsissa oli asuintiloja, liikehuoneistoja ja vanha vankila. Vankila siirrettiin myöhemmin pois palatsista, mutta Huokausten silta yhdistää ne edelleen.
Teatro La Fenice, 1792
Tämä teatteri valmistui alun perin vuonna 1792. Se on palanut ja rakennettu uudelleen niin monta kertaa, että on saanut Feeniksiä tarkoittavan lempinimensä kyvystään nousta tuhkasta. Monet kuuluisat oopperat ovat saaneet kantaesityksensä täällä, esimerkiksi La traviata ja La bohème.
Rialton silta, 1591
Rialton silta on Venetsian vanhin silta, ja se oli ensimmäinen Canal Granden ylittänyt rakennelma. Nykyinen kivisilta valmistui vuonna 1591, mutta paikalla oli silta jo vuonna 1181.
Frarin kirkko, 1396
Basilica di Santa Maria Gloriosa dei Frari tunnetaan tiilijulkisivustaan, korkeasta kellotornistaan sekä sen sisälle kätkeytyvistä renessanssiajan mestariteoksista. Se on myös 1500-luvulla eläneen kuuluisan venetsialaismaalari Titianin (tunnetaan myös nimellä Tizian) viimeinen leposija.
Venetsian arsenaali, 1104
Venetsian tasavallan ajoilta peräisin oleva telakka- ja asevarastorakennelma oli aikoinaan valtava hanke. Siellä rakennetut sota- ja kauppalaivat olivat Venetsian vaurauden ja vallan kulmakivi vuosisatojen ajan.
Pyhän Markuksen tori, 800-luku
Piazza San Marco (Pyhän Markuksen tori) on kenties Venetsian kuuluisin paikka, ja se on pitkään ollut kaupungin seuraelämän keskus. Sinne on keräännytty jo 800-luvulla, kun paikalle rakennettiin ensimmäinen kirkko. Sekä paikalliset että turistit tulevat edelleen Piazzalle nauttimaan kahvikupillisesta sekä näkymästä kohti Pyhän Markuksen kirkkoa, kellotornia ja Dogen palatsia.
Huokausten silta, 1602
Vuonna 1602 rakennettua valkoista kalkkikivisiltaa käytettiin vankien kuljettamiseen Dogen palatsin kuulusteluhuoneista selleihin. Paikka sai surumielisen nimensä siitä, että vankien tiedettiin huokaisseen luodessaan viimeisen silmäyksen Venetsiaan sillan ikkunoista.
San Giorgio Maggioren kirkko
San Giorgio Maggioren saarella sijaitseva kuuluisa italialainen barokkikirkko on Pyhän Markuksen toria vastapäätä kanavan toisella puolella. Aiemmin saari oli roomalaisten miehittämä ja 900-luvulla sinne rakennettiin benediktiiniluostari.
Kuljeskele kaupungissa
Miten liikkua kaupungissa, jossa ei ole autoja? Tutustu eri tapoihin liikkua Venetsian saaristossa.
Lähde kierrokselle
Näe Venetsia taiteilijoiden silmin tutustumalla paikkoihin, jotka olivat inspiraationa kuuluisille Google Cultural Institutessa nähtävillä oleville taideteoksille.
Venice, the Doge's Palace (Venetsia, Dogen palatsi)
Venice, the Doge's Palace (Venetsia, Dogen palatsi)
tekijä Edward Lear (päiväämätön)
Näytteillä: Yale Center for British Art
Lisätietoja: Google Cultural Institute
Katso: Street View
Katso: Street View
View of the Grand Canal and the Dogana (Näkymä Canal Grandeen ja Doganaan)
View of the Grand Canal and the Dogana (Näkymä Canal Grandeen ja Doganaan)
tekijä Bernardo Bellotto (noin 1743)
Näytteillä: J. Paul Getty -museo
Lisätietoja: Google Cultural Institute
Katso: Street View
Katso: Street View
Venice: Afternoon on the Grand Canal (Venetsia: iltapäivä Canal Grandella)
Venice: Afternoon on the Grand Canal (Venetsia: iltapäivä Canal Grandella)
tekijä Edward Darley Boit (1911)
Näytteillä: Museum of Fine Arts (Boston)
Lisätietoja: Google Cultural Institute
Katso: Street View
Katso: Street View
Processione in piazza S. Marco
Processione in piazza S. Marco
tekijä Cesare Vecellio (1586–1601)
Näytteillä: Museo Correr
Lisätietoja: Google Cultural Institute
Katso: Street View
Katso: Street View
The Riva Schiavoni, Venice (Riva Schiavoni, Venetsia)
The Riva Schiavoni, Venice (Riva Schiavoni, Venetsia)
tekijä James Craig Annan (Lokakuu 1904)
Näytteillä: J. Paul Getty -museo
Lisätietoja: Google Cultural Institute
Katso: Street View
Katso: Street View
The Saint Mark's Basin, Venice (Pyhän Markuksen allas, Venetsia)
The Saint Mark's Basin, Venice (Pyhän Markuksen allas, Venetsia)
tekijä James Holland (noin 1860)
Näytteillä: J. Paul Getty -museo
Lisätietoja: Google Cultural Institute
Katso: Street View
Katso: Street View
Pidän
seikkailusta
Venetsian arsenaali
Oletko sotahistorian harrastaja? Tutustu Venetsian arsenaaliin, telakka- ja asevarastorakennelmaan, joka oli Italian laivaston kulmakivi vuosisatojen ajan.
Taverna Del Campiello Remer
Syrjäisellä kujalla Canal Granden varrella sijaitsee Campiello Remerin taverna, jossa voit laulaa elävän musiikin tahtiin samalla kun herkuttelet prosciuttolla ja melonilla.
Peggy Guggenheim Collection
Etsitkö jotain hieman uudenaikaisempaa? Tutustu Italian futuristeihin ja Amerikan modernisteihin Peggy Guggenheim Collectionissa.
Pidän
historiasta
Caffé Florian
Istu Euroopan vanhimpiin kahviloihin kuuluvan Caffé Florianin koristeellisesti sisustetuissa huoneissa tai siemaile cappuccinoa ulkona ja nauti Pyhän Markuksen torin näkymistä.
Gallerie dell’Accademia
Käy Gallerie dell'Accademian taidemuseossa, jonka kanssa samassa rakennuksessa on sijainnut Venetsian vanhimpiin kouluihin kuuluva taideakatemia ja jossa voit tutustua venetsialaiseen taiteeseen eri vuosisadoilta.
Rialton silta
Ylitä Rialton silta, joka on vanhin ja ehkä kaikista kuuluisin Canal Granden silloista.
Pidän
romantiikasta
Ponte dei Sospiri(Huokausten silta)
Vieraile Huokausten sillalla, joka on Venetsian romanttisimpia paikkoja. Tarinan mukaan sillan alla gondolissa suuteleminen merkitsee ikuista rakkautta.
La Boutique del Gelato
La Boutique del Gelatossa tarjottava jäätelö lukeutuu Euroopan parhaisiin. Jaa jäätelöannos mielitiettysi kanssa.
Teatro La Fenice
Rakastu Teatro La Fenicessä, joka on yksi Euroopan kuuluisimmista ja koristelluimmista teattereista.